Virkistyspäivät, tiimipäivät

- yrityksille ja ryhmille, esim. polttariporukoille

Maaria Märkälän taidemaalarin työhuoneella Kaapelitehtaalla Helsingin Ruoholahdessa on mahdollisuus järjestää tilauksesta yrityksille ja ryhmille todella virkistäviä, iloisia ja ihania, virkistys-, tiimi- ja teemapäiviä värikylläisen maalaamisen merkeissä.



Virkistys-, tiimi- ja teemapäivä on elämys ja samalla inspiroiva retki taiteen maailmaan. Koko tiimi voi Ateljeessa tehdä esim. yhteisteoksen. Vaihtoehtoisesti jokainen voi tehdä oman perinteisen maisema-, asetelma-, mallitutkielman tai kukkamaalauksen maalaten akvarelli- akryyli- tai öljyväreillä. Maaria johdattelee reippain ja iloisin askelin värien ja maalauksen maailmaan. Värit voimauttavat ja avaavat aistit. Jokainen saa tukea ja kannustusta omalle tekemiselleen. Löydämme taiteen hyvää tekevät vaikutukset ja saamme jo muutaman tunnin työskentelystä rentouttavia eväitä pitkälle arjen jaksamiseen. Virkistys- tai tiimipäivä voidaan räätälöidä täysin tilaajan toiveiden mukaan.



Virkistys- tai tiimipäivät järjestetään ateljeessani Kaapelitehtaalla tai tarvittaessa yrityksen/tiimin /ryhmän omissa tiloissa. Keväisin, kesäisin ja alkusyksystä tiimipäiviä voidaan järjestää myös ulkona, maisemassa maalaten. Silloin Virkistys- tai tiimipäivän voi järjestää esim. Haagan Alppiruusupuistossa, Suomenlinnassa merimaisemissa tai aina ihanassa Kasvitieteellisessä puutarhassa.



Virkistyspäivien hinta määräytyy tuntimäärän, käytetyn materiaalin ja tilavuokran mukaan. Ryhmille voidaan koota sopimuksen mukaan myös kotiin vietävä materiaalipaketti, jos maalauskipinä iskee ja harrastusta halutaan jatkaa kotioloissakin.

Virkistys- ja tiimipäivistä voi tiedustella:

Maaria Märkälä

hello.maaria@gmail.com

p. 050-567 9969

Virkistys- ja tiimipäiväesimerkkejä:

Virkistävät ja voimauttavat värit

Maalataan väreihin perustuvia aiheita yksin tai tehdään tiiminä yhteinen teos. Etsitään ja löydetään väreistä ja maalaamisesta voimavaroja jokaisen omaan arkeen ja jaksamiseen. Akryylivärit sekä mahdollisesti sekatekniikat.

Hinta: 830€/3h + materiaalimaksu 10€/osallistuja(jos käytetään normaaleja, ohuita tekniikoita) ja materiaalimaksu 15€/osallistuja (jos käytetään paksuja tekniikoita)
(+ mahdolliset maalauspohjan/ maalauspohjien kustannukset, jos vaikkapa firman seinälle halutaan laadukas yhteisteos)

Vapaata ja inspiroivaa piirtämistä

Tutustutaan erilaisiin tapoihin piirtää kokeilemalla eri tekniikoita ja välineitä. Käydään läpi tärkeimmät piirustustavat. Piirrämme havainnosta ja mielikuvituksesta, annamme sattumallekin mahdollisuuden.

Hinta: 620€ /2h15min + materiaalimaksu 6€/osallistuja

Perusteiden äärellä - Alastontutkielma - Mallipiirustus

Elävänmallin piirtämistä hiilellä tai lyijykynällä. Pieni luento ihmisen anatomiasta ja mittasuhteista.

Hinta: 728€/2h15min (sis. mallin) + materiaalimaksu 6€/osallistuja

Edellä mainituista teemoista voidaan räätälöidä myös pidempikestoisia versioita. Alle 2h15min kestäviä virkistyspäiviä ei järjestetä. Virkistyspäivän hinta Kaapelitehtaalla on kokonaispaketti, joka sisältää tilavuokran Kaapelitehtaalla ja edellämainitut (etukäteen sovitut ja veloitettavat) taidemateriaalit/ hlö. Hintaan sisältyy myös yksinkertainen kahvitarjoilu (kahvia, teetä ja keksejä).

Työhuoneeltani löytyy, jos tarvitaan, jääkaappi, skumppa - ja viinilasit. Juoma- ja pienimuotoista tarjoilua voi siis tuoda mukanaan.

Tarjoilun voi myös tilata Kaapelin loistavasta Hima ja Sali- ravintolasta tai Kaapelin konttorilta. Tällöin ne eivät sisälly kurssin hintaan vaan veloitetaan erikseen.

Hintaesimerkkejä:

Tiimipäivä Maaria Märkälän johdolla + tilavuokra

3x 45min: 620€, 4x 45min: 830€, 5x 45min: 1030€, 6x 45 min: 1200€

Tiimipäivä Maaria Märkälän johdolla esim. yrityksen omissa tiloissa:

3x 45min: 450€, 4x 45min: 595€, 5x 45min: 725€, 6x 45 min: 882€

Tiimipäivä, tila vuokrattu ulkopuolelta: tilan vuokra lisätään veloituksen mukaan
3x 45min: 450€+tila, 4x 45min: 595€+tila, 5x 45min: 725€+tila, 6x 45 min: 882€+tila

Lisäksi hintaan lasketaan:

Mallipiirustuksessa alastonmallin palkka n. 36€/opetustunti (45min)

Materiaalit 6€/ osallistuja piirustuskurssit

Maalauskurssien materiaalit 10€/osallistuja normaalit/ohuet tekniikat ja 15€/osallistuja "paksut" tekniikat

+ muut sopimuksen mukaiset materiaalit
+ sopimuksen mukainen tarjoilu (esim. Kaapelitehtaalla loistavat mahdollisuudet hyödyntää Hima- ja sali ravintolan sekä Kaapelin konttorin kokoustarjoiluja tai varata ravintolasta pöytä.)

+ isoille ryhmille taiteilija-assistentin palkka n. 36€/opetustunti (45min)

Hinnat sisältävät ALV:n 24%